Annihilaatio

Inspiraatiokuva; Helen Schjerfbeck "Punatäpläinen omakuva" 1944

Esitystaiteellinen, paikkasidonnainen ja kokeellinen projekti, joka keskittyy sielun tuhoutumiseen – hajoamisen, hiljaisuuden ja katoamisen tilaan. Tutkimme, miten tuhoaminen voi ilmetä näyttämöruumiillisesti, sen kautta/avulla.

​

Tampereella sijaitseva Lielahden kartano ympäristöineen toimii taiteellisen pohdinnan, rituaalin ja praktiikan paikkana, jossa tutkimme, miten voimme kuvata sielun matkaa kohti tyhjyyttä performatiivisten tekojen kautta luonnossa ja kartanon historiallisessa ympäristössä.

​

Projektin taustainnoittaja ovat ranskalaisen mystikko Marguerite Poreten (n. 1250–1310) teos "Yksinkertaisten sielujen peili", joka on runollinen ja filosofinen kuvaus sielun matkasta kohti täydellistä itsetuhoa – tilaa, jonka hän antaa nimellä "annihilaatio". Teoksessa Porete kuvaa, kuinka sielu voi tahdon hylkäämisen ja kohti tyhjyyttä matkaamisen kautta yhdistyä jumalalliseen. Tämä mystinen polku on radikaali hiljaisuudessaan, ruumiillisessa läsnäolossaan ja itsen hajoamisessa.

​

Meitä inspiroi Poreten mystinen polku, jossa sielu käy läpi seitsemän hajoamisen ja yhdistymisen vaihetta. Sen sijaan, että puhuisi, esittäisi tai välittäisi, Porete ehdottaa, että ylevin ilmaisu on hiljaisuus.

Näyttelijälle tämä voi tarkoittaa työskentelyä sanomattoman, poissaolevan, edustamattoman kanssa – uuden runollisen läsnäolon avaamista.

​

Kyseessä on tietynlainen näyttelijäntyöllinen haaste, jossa näyttelijän tulee olla toimimatta aikomuksen, tekniikan tai psykologisen kontrollin pohjalta, vaan antaa kehon muuttua avoimeksi kentäksi läsnäololle, paikalle ja hiljaisuudelle. Se on eräänlaista anti-tekniikkaa, jossa esitys syntyy menetyksestä eikä muodosta.

Poreten näkemyksessä sielu ei ole enää subjekti, vaan tila. On houkuttelevaa tarkastella paikkasidonnaista näyttelijäntyötä, jossa näyttämöruumis ei hallitse paikkaa, vaan paikka kehkeytyy näyttämöruumiin kautta.

​​

Työryhmä: Tommi Silvennoinen, Antti Tiensuu & Sofia Molin